top of page
Writer's pictureHanna Pitkänen

Korillinen mielen taitoja Koronakevääseen: Suuntaa tulevaan ja unelmoi!

Suuntaa tulevaan – anna mielikuvituksesi lentää – unelmoi – lähes kaikki on mahdollista.


Nyt kun sä oot hengitellyt, löytänyt turvapaikkasi ja tehnyt itsellesi uusia rutiineja, voisi olla kiinnostavaa tutkailla tulevaa ja unelmoida. Huominen tulee, vaikka tää aika onkin nyt kohtuullisen paskamaista. Saattaapi tietysti olla, että edelliset harkat on jääneet tekemättä. Ei hätää, aina voi aloittaa alusta, vaikka just nyt. Musta on jotenkin järjettömän lohduttavaa, että aina voi tehdä asioita nyt. Ei tarvitse miettiä mennyttä. No toki se ei ole aina niin helppoa. Mä luulen, että jos ei näe eteenpäin on pakko katsoa ensin taaksepäin. Katso siis aikaisemmat harjoitukset tästä.


Minun on ollut helpompi unelmoida ja ideoida silloin, kun mieleni on kohtuullisen rauhallinen. Uudet ideat ja uudet kiinnostuksen kohteet löytyvät monesti kesälomalla, toki perusarjessa pitkien kävelyretkien aikana tai mieleni turvapaikassa. Mun sisäisen äänen löytäminen vaatii kovan suoritusminäni kampittamista.


Yksi unelmien täyttymyksistäni on ollut aikuisiällä opittu purjehdustaito. Olen kasvanut meren äärellä, mutta elämän myrskyissä olin vuosikymmeniksi huomaamattani luopunut rakkaudestani mereen. Kaikki alkoi siitä, kun sain 40-kymppisenä ensi kertaa mahdollisuuden kokea hetken, kun veneen purjeet nostettiin ja moottori sammutettiin. Silloin kolahti. Vapauden, rauhan, luonnon, hiljaisuuden ja oman pienuuden kokemus oli täysin pysäyttävä. Itkin suuria onnenkyyneleitä ja jossain syvällä mieleni sopukoissa syntyi ajatus siitä, että joskus voisin itsekin liikkua tuulen viemänä. En tajunnut purjehtimisesta mitään, pelkäsin tuulta ja taloudellinenkin tilanne oli sellainen, että ei tullut mieleenkään, että voisin joskus omistaa oman veneen.


Uskalsin kuitenkin nähdä meidät seikkailemassa Saaristomerellä ja vieläpä ihan omassa veneessä. Siitä hetkestä lähtien aloin työstää tuota kuvaa. Ensin syntyi iso kuva aiheesta ja siitä sitten pikkuhiljaa kuva muodostui yksityiskohtaisemmaksi. Yksityiskohdat muuttuivat niihin liittyviksi suunnitelmiksi ja lähes kaikesta on tullut totta. Nyt 61-vuotiaana olen mielestäni aika kelpo kippari.


Mistä sinä unelmoit?



Onnea matkaan,

Maikku


Hanna on eläköitynyt urheilija, markkinoinnin moniottelija sekä kasvava mielen valmentaja. Mielen valmennusta Hanna on opiskellut Mental Sport Valmentaja-koulutuksessa sekä NLP Practioner-koulutuksessa ja vuoden alusta hän on aloittanut mielen valmentaja yrittäjän polkunsa. Maikku kuvailisi Hannaa seuraavasti: herkkä, innostava ja syvällinen ajattelija.


Yhteystiedot: +358503048211, mielitreenit@gmail.com, www.mielitreenit.fi


Maikku on koulutukseltaan Liikuntatieteiden Maisteri, psykodraamaohjaaja ja työnohjaaja. Tällä hetkellä hän toimii Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n seuratoiminnan kehittämispäällikkönä. Hannan sanoin Maikku on persoonana valloittava, aito ja syvällinen.

Yhteystiedot: +358 452321458, maikku.miettinen@gmail.com, www.mielenliikutus.fi

82 views0 comments

Comments

Rated 0 out of 5 stars.
No ratings yet

Add a rating
bottom of page