Mielitreenit yhteistyöhön Suomen Ratsastajainliiton pararatsastajien kanssa


Kuvassa pararatsastajien joukkueenjohtaja Tanja Takkula yhdessä hevostensa kanssa (vas. Macig, Syppe ja Ruuti).
Kuvassa pararatsastajien joukkueenjohtaja Tanja Takkula yhdessä hevostensa kanssa (vas. Macig, Syppe ja Ruuti).

Mielitreenit aloitti yhteistyön Suomen Ratsastajainliiton pararatsastajien kanssa viime vuoden lopulla ja projekti kantaa läpi koko kauden, aina elokuulle asti. Yhteistyön tiimoilta haastateltavana on Tanja Takkula Oulusta. Takkula toimii joukkueen joukkueenjohtajana.


Takkulan mukaan haluttiin tukea urheilijoita ja mentaalivalmennuksen puoli oli yksi osa-alue, joka haluttiin lisätä mukaan valmennukseen.


“Unelmoin valmentajana siitä, että pystyn tukemaan urheilijoita siten, että heidän urapolkunsa olisi mahdollisimman tasapainoinen.”


Alkuperäinen ajatus toteutuksesta oli, että pidetään leirin yhteydessä Mielitreenit paikan päällä Ypäjän Hevosopistolla, mutta vallitsevien olosuhteiden vuoksi toteutus vaihtui Zoomin kautta etämuotoiseksi.


“Onnistui hyvin ja kaikki tykkäsivät, mutta olisi ihana päästä tekemään työtä vielä samassa tilassa.”


Odotuksena yhteistyölle on vuorovaikutuksen lisääminen sekä käytännön työkalut


“Avoimin mielin - kaikki otetaan vastaan! Toivon vielä parempaa vuorovaikutusta ja sitä, että kaikkien vahvuudet osattaisiin hyödyntää yhdessä entistä paremmin. Lisäksi toivon, että keinot saadaan työkaluiksi arkeen sekä kilpailusuoritukseen.”


Takkula uskoo, että täällä Suomessa käytetään edelleen liian vähän mentaalivalmennusta. “Tällaisessa taitolajissa omat tunteet, hevosen mielen maisema ja suorittamisen yhdistämiseen kaivataan apua. Toistaiseksi meillä mentaalivalmennus on ollut vain osa kilpailumatkoja. Uskon, että sekä paineen että odotusten hallintaan kaivataan vielä työkaluja.”


Yksi asia, jota urheilijat halusivat työstää edelleen, oli hyvä joukkuehenki. Takkulalle se on sitä, että jokainen saa olla mahdollisimman hyvin oma itsensä ja pystyy luottamaan siihen, että on arvokas joukkueessa, menee suorittaminen hyvin tai huonosti.


Takkulalle hevonen on yhtä kuin elämänkumppani


Takkulan mielestä ratsastuksessa parasta on yhteistyö hevosen kanssa.


“Se yhteenkuuluvuuden tunne on mieletön, kun kaikki menee hyvin.”


Hänen rakkaimpiin ratsastusmuistoihinsa lukeutuvat mm. hauskanpidon hetket ihan pienenä kavereiden ja heppojen kanssa.


”Mentiin mereen uittamaan hevosia. Se oli jännää ja mukavaa. Niillä muistolla tekee työtä nyt aikuisenakin ja toivoo, että jokainen löytäisi sen riemun ratsastamisesta.”